torstai 24. lokakuuta 2013

the cupboard under the stairs

coucou tout le monde!

eka lomaviikko on jo puolessa valissa ja tullu tehtya kaikenlaista! tiistai aamupaivana lahin junalla (yksin ja ekaa kertaa) Lyoniin ja selvisin hyvin perille! juna-asemalla norjalainen vaihtari ja hanen host sisko oli vastassa. lahdettiin metrolla kohti vanhaa lyonia, helpommin sanottuna varmaan vanhaa kaupunkia :D haha
mutta siis perille paastya kierreltiin ympariinsa, kaytiin Cathédrale Saint-Jean:ssa mika on kopio Pariisin Notre Damesta. sisapuolella oli meneillaan remontti, mutta oli silti nayttava! pariisin versio silti hienompi! kaytiin myos elokuva museossa, jossa oli kaikelaista mm. eri elokuvien rekvisiittaa, pienoisrakennuksia, taustoja. hankala selittaa mutta oli hieno paikka! mentiin pariksi tunniksi hostsiskon asunnolle ennen junan lahtoa ja yllari syotiin patonkia ja nutellaa :D junamatka kesti vahan alle tunnin ja loppuilta katottiin leffoja norjalaisen luona. aamulla alkanut sade ja ukkos myrsky kesti monta tuntia, mutta lyonissa oli aurinkoista ja taalla ei ollut edes satanut! keskiviikko ilta meni kotona hostperheen kanssa! tanaan kaytiin ravintolassa syomassa hostperheen ja hostiskan vanhempien kanssa 'dejeuner' eli lounas. paivalla myohemmin nain yhta kaveria :)



 lyonin 'notre dame' on siis valkonen! mita mielta ite ootte, kumpi hienompi?




elokuvamuseosta. alkuperanen kirje harry potterille


ihanaa kun lokakuun lopussa pystyy olemaan ilman takkia!! tiistaina ois voinu olla shortseilla, mustat farkut ei ollu paras valinta :D puhuttiin norjalaisen kanssa, etta molemmat haluisi lunta mutta ei talvea :D tanaan kaveri jota nain niin sanoi, etta yleensa tahan aikaan vuodesta ei ole nain lammin! mutta kelpaa :)

huomenna alkaa pakkaus, koska lauantaina lahetaan junalla lontooseen! mun eka kerta lontoossa joten oon innoissani :) 

facebook sta oon lukenu kun jenkit on kysyny suomalaisilta vaihtareilta suomesta kaikenlaista :DD multa kysytyt asiat ei todellakaan oo yhta hyvia mutta tassa jotain mita tulee mieleen :

-tuleeko meille suomessa laksya
-onko meilla laskimia/ootko kayttany koskaa laskinta
-onko teilla makkareita
-kaytatteko facebookkia, ai instagram kanssa
todella moni ranskalainen on sanonut sanan suomalainen englanniksi finnoise (finnish oikeasti). :D naurattaa joka kerta ja joka kerta mieleen tulee japanese ja chinese. 

a bientôt 

tuuli

lopuksi viela haluun sanoo, etta HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ ISKÄ <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti