keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

yöradio valvoo

Yökirjoittelut meneillään, mutta ei sillä niin väliä kun on lomalla. Viimein ja taas, tää loma on pääsiäisloma tai pyörii sillä nimellä! 
Viimeviikko meni nopeasti neljän arkipäivän kera johon sisälsi kolme koetta, hyväksyttyjä kokeita, kipeisyytä ja lämpöisiä päivä! 
Perjantai-iltana menin hostvanhempien ja -siskon kanssa 'pubiin' jossa soitettiin irlantilaista (celtic) musiikkia, loppujen lopuksi siellä soitettiin sitten monenlaista musiikkia mutta oli tunnelmallinen paikka :) pitkään odoitettu lauantai viimein koitti jolloin lähdin 3 kaverin kanssa lyoniin stromaen konserttiin!!! Oltiin 2 jälkeen konsertti paikan edessä ja päästiin sisälle puoli 6, stromae aloitti keikkansa hiukan ennen 9 eli yhteensä 6 tuntia odotusta keikalle mutta oli kyllä sen arvosta!! Oltiin tosi edessä, meidän edessä oli ehkä kahdeksan riviä! Sunnuntaina palasin sitten takaisin lyoniin hostsiskon luokse. Yksi moooonista syistä miksi tykkään lyonista on se, että siellä on aina lämpöisempi kuin täällä kotona :D käytiin elokuvissa katsomassa Divergent (toinen kertani, nyt nähty englanniksi sekä ranskaksi). Matkalla elokuviin alkoi kamala sade ja oltiin sitten ihan märkiä sinne saavuttuamme. Mutta oli muuten tosi kivaa :) Maanataina tulin sitten kotiin ja ei tässä suurempiä kahen päivän aikana oo tehty, kaupungilla käytyä ja tälleen :) huomen aamuna lähdetään kohti pohjois-ranskaa,  Bretagneen :-) pari päivää sukulaisten luona ja sitten pari päivää jonnekin pikku saarelle jossa yhdet juhlat. Toivon todella että olisi hyvät säät!!!! Ensi postauksessa sitten enemmän :)


Hyvää vappua kaikille :) täällä kun ei vappua vietetä vaikka 1. Toukokuuta on vapaapäivä ja silloin täällä on tapana antaa kielo lahjaksi ihmisille!

À bientôt,
Tuuli




maanantai 21. huhtikuuta 2014

pâques


hyvaa paasiaista nain nyt kun viimeista paivaa vietetaan :D


taman vuotinen paasiainen ei ollut kovinkaan ihmeellinen, koska torstaina iski kuume eli tuli siis 5 paivan viikonloppu. kavin tekemassa ekonomian kokeen aamulla ja sitten tulin kotiin kaupungin kautta jossa oli meneillaan, yllatys yllatys, mielenosoitus (piti katsoa sana kirjasta sana suomeksi :DDD hups). torstai ja perjantai meni sitte yksin kotona elokuvia katsoen. lauantai-illalla mentiin  perheen kanssa kirkkoon, talla kertaa ohjelma paperiin piirreltiin alussa saadun kynttilan avulla. messun lopussa paperi sisalsi piirettyista meritahdista suomen opettamiseen. mutta ei siis ollut kovinkaan ihmeellinen juttu itselle. messun jalkeen sitten jaettiin suklaamunia ja leipaa ovilla. sunnuntai paivana oli suklaamunien ja -pupujen metsastysta olohuoneessa. olin ihan fiiliksissa :D haha koskaan liian vanha tallaseen. meilla (mina, hostsiskot ja hostpikkuveli) oli muovipussit kadessa ja sitten kun saatiin lupa niin rynnattiin olkkariin. hirmu hauskaa oli! mutta tiivistettyna paasiaiseni: paaaljon leffoja, pariin kokeeseen lukemista(""), suklaan metsastysta, paasiaismessu, hyvan ruuan syomista ja kipeana olemista. 

mielenosoitus
samallalailla suklaata kuin jouluna :D


kerron joka postauksessa saasta taalla heh, mutta kun suomessa nyt alkaa lammeta nii taalla vaan sataa ja +13 hyvassa lykyssa. oon nyt ilkea enka iloitse teidan puolesta vaan sanon etta lampo voisi tulla takaisin tanne missa se on ollut kokoajan.. wesh :D kuvat tiistailta kun oli viela lammin.










huomenna kohti koulua neljaksi paivaksi ja sitten kahden viikon loman viettoon!!

a bientot
tuuli

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

les petit bourgeon ou un peu plus grand.


parin viikon edesta taas kerrottavaa, paallimaisena etta lamposet saat on jatkunut, tpe oral tuli ja meni kuten ranskan harjoittelu ylppari ja etta uuteen lomaan enaan 9 koulupaivaa ;)

monet ilta-auringot on katsottu naiden viikkojen aikana, maanantaina oli +25 ja lauantaina syotiin terassilla lounas! la vie est belle. kylla pari sade paivaa naihin on kuulunut sekaan mutta se ei paljo haittaa. kavellen kouluun mennaan, satoi tai paistoi. 
koko viime syksyn oon valilla puhunut tpe:sta taalla blogin puolella, eli siis tehtiin ryhmassa tyoskentelya kauneus leikkauksista ja siihen kuuluva suullinen koitti eraana perjantaina. siita tullut arvosana vaikuttaa sitten heidan ylioppilas kokonais numeroon (vain positiivisella tavalla), ranskalainen juttu jota en oikeen ymmarra. jokainen oli enemman tai vahemman stressaantunut, itselle iski stressi edellisena iltana. mutta siis tehtiin naytelma ja olin matkailia virkailia ja ehdottelin sitten kauneusleikkauksia ulkoimaille :D no sain puhuttua vaikka en sanonut kaikkea mita olisin halunnut. mutta paallimaisin niin hyva mieli jai.
seuraavalla viikolla oli sitten ranskan ylioppilas harjoitus koe aiheesta romaanit. kiitos edellis illan avustajalle suomeen! mutta siis edellinen oli joulukuussa jonka jalkeen olin todella kuollut mutta talla kertaa ei vasyttanyt kovasti ja kirjoitin jopa 2 sivua. olin paikan paalla taydet maksimaaliset 4 tuntia. kokeen jalkeen sain sitten tietaa, etta tein valitsemani tehtavan vaarin mutta ei haittaa koska yleisesti meni paljon paremmin kuin edellinen :)
mutta on taalla muutakin elamaa kuin vain koulu! tein yhden vaihtarin kanssa (tein yksin, han katsoi) pullia hyparilla! hyvia niista tuli vaikka tarvikkeita puuttu ja jotkut pullat rajahtelivat :D samana iltapaivana englannin tunnilla monelta oppilaalta puuttui kirja ja yhteensa tunnilta sitten lahti 6 oppilasta. kuuluin heihin ja kylla se tunti meni paremmin auringossa kuin tunnilla istuen, hehee :D viime viikon sunnuntaina kavin hostisan ja hostveljen kanssa suklaa messuilla jossa oli myynneissa macaroneja, suklaita, paasiaissuklaita ja mita ties, pari miesta teki suklaaveistoksia, pysty tekee omia suklaakokonaisuuksia ilmaiseksi, kasvomaalauksia lapsosille ja kaikista paras oli koju jossa myytiin vihannesraastinta :D hahah. keskiviikko iltapaivana viereisesta yksityiskoulusta kuului melkein yli tunnin musiikkia kovilla bassoilla, huudettiin hostsiskon kanssa, etta halutaan one direction (oma inside juttu) mutta ei ne sitten koskaan soittanut. eilen, lauantaina nain paikallisia afs vaihtareita, kaytiin shoppailemassa ja puheltiin kaikenlaista, mm kauhisteltiin kun vahemman kuin 3 kk taalla enaan.. 
hostaiti osti hiivaa ja sanoi, etta koska teet korvapuusteja - tulevalla viikolla siis leipomista. tuleva paasiaisperjantai on suomessa vapaa, mutta koska ranska on katollinen maa niin meille se on koulua - maanantaina on kylla vapaa! 


kaupungissa on muuten jouluvalot viela kaduilla, tuli marraskuussa ja huhtikuussa viela kaduilla. :D:D:D

suklaamessuilta
suklaamessuilta
koulun puutkin alkaa vihertamaan!
thaimaa,suomi,japani


hôtel de ville
(joulumarkkinat oli taalla)

ei taalla muuta, uuteen koulu viikkon mennaan ja sen myota uuteen lomaan!

bisous 
tuuli

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

vastauksia

ranska

Paras ranskalainen kauppa?
pimkie, ei vaan taalla on monta erilaista hyvaa kauppaa!
Lempi ranskalainen bändi?
daft punk, bb brunes
Onko tv ohjelmat dupattuja siellä?
kaikki ohjelmat on dupattu ranskaksi. meijan telkkarissa on kylla valilla mahdollisuus alkuperasiin aaniin!
Uusia tapoja mitä oot oppinu siellä?
no heti ekana tulee mieleen poskipusut! ja opettajia teititellaan (hups..)
Mitä lajeja sielä pelataan eniten?
ei ainakaan jaakiekko :D eli siis jalkapallo, rugby
Miten kieli sujuu?
kokoajan paremmin :) mutta en siis puhu taydellisesti ranskaa. 
Ootko ajatellu ranskaan muuttamista pysyvästi?
en tiia, en varmaa pysyvasti kuitenkaan.

suomi

Mitä vieroksut tällä hetkellä suomalaisissa?
paha sanoa kun en oo tavannut suomessa asuvaa suomalaista hetkeen :D heinakuussa sitten nakee.
Mitä aineellista asiaa kaipaat eniten suomessa?
ruisleipaa, je crois
Suurimmat erot suomen ja ranskan kulttuurin välillä?
avoimuus, ruokatavat. en osaa vastata tallasiin kysymyksiin 

vaihtovuosi

Mitkä on ollut vuoden kohokohdat tähän mennessä?
monia: eka viikonloppu pariisissa kaikkien vaihtereitten kanssa, vaihtarijutut, kavereitten kaa yms!
Minkälaiset suhteet sulla on sun hostperheen lapsiin?
tosi hyvat :)
Onko paljon rahaa kulunut tähän mennessä? 
en oo laskenut mutta koitan kuitenkin kattoo kuinka paljon kaytan kuukausittain. eli ei siis 200 kuukaudessa :D
Mitä teet siellä yleensä vapaa-aikana?
naa ei oo arkisin koulun jalkee ulkona kauheesti, eli menee kotiin. mutta perjantaisin tai viikonloppusin: ulkona, kahviloissa yms.

koulu

Miten ranskalaiset suhtautuu koululiikkaan (jos siellä on sellasta)?
joo kyllahan taalla semmonen loytyy.. kestaa koko kouluvuoden eli siis pakollinen ja vuoden aikana on kolme eri lajia. mulla uinti, nyrkkeily ja koripallo.
Miten ekonomia sujuu nykyään?
kylla se mukana kulkee. ei vaan riippuu jaksanko kuunnella tunnilla. en oo kylla paassy ku yhesta kokeesta lapi:D

ruoka

Lempiruoka ranskassa?
liikaa :D ainakin ratatouille!!
Ootko syöny ranskalaista sipulikeittoa?
en oo syonyt.
Entä ootko syöny paljon croissantteja ja valkosta patonkia?
patonkia joka paiva ja croisantteja ehka 5 koko aikana!

muuta

Biletetäänkö ranskassa paljon?
riippuu iasta ja missa koulussa oot, yksityiskouluissa (lukioissa) enemman kuulemma.
Millasii pojat on siellä?
kai aika samanlaisia ku suomessa, ehka avoimempia ja pukeutuu paremmin :D
Parempii ku suomessa?
riippuu kaupungista mutta joo :D
Onko sulla ollu juttu kenenkää kaa siellä? 
ei oo!


à bientôt
tuuli